Miksi liittyisin liittoon? Kuukauden SYY: Työttömyyskassa

Valmistumisen jälkeen työmaailmaan siirtyminen voi olla haastavaa. Alallamme ensimmäiset työsuhteet ovat usein määräaikaisia. Määräaikaisten työsuhteiden väliin mahtuu työttömyysjaksoja: Noin 50 % vastavalmistuneista onkin työttömänä jonkin aikaa valmistumista seuraavan viiden vuoden aikana.

Tällöin ei ole kuitenkaan syytä lannistua, ellet ole SYYtön! Liiton työttömyyskassan jäsenet saavat ansiosidonnaista työttömyysturvaa, joka on huomattavasti korkeampi kuin kelan myöntämä peruspäiväraha.

Mikäli jäsenenä työskentelet esimerkiksi 1-4 kuukautta vuodessa työssäoloehdon täyttävässä työssä, maksat työttömyyskassaa vain 65 euroa vuodessa (tähän sisältyy jo opiskelijan perusjäsenmaksu 26 euroa).

Työssäoloehto on 26 viikkoa, mikä kertyy kaikista töistä, joissa työaika on vähintää 18 tuntia viikossa ja joista saa työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työssäoloehto täyttyy helposti ennen valmistumista esimerkiksi kesätöiden aikana, jos liityt kassan jäseneksi jo opintojen alkuvaiheessa!

 

Tässä erot tuloissasi työttömänä:

Palkka opiskelunaikaisessa työssä Kelan myöntämäperuspäiväraha Työttömyyskassan ansiopäiväraha
1500 € / kk 702 € / kk 1033 € / kk
1750 € / kk 702 € / kk 1141 € / kk
2000 € / kk 702 € / kk 1249 € / kk

Kesätyötä tiedossa? Älä siis aikaile, vaan liity liittoon ja työttömyyskassan jäseneksi osoitteessa

 

http://www.yhteiskunta-ala.fi/syy/

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s