Puheenjohtajan mietteitä kuluneesta vuodesta

Vuosi SYY-Turun puheenjohtajana lähestyy loppuaan. Siihen on mahtunut SYY-Turun osalta paljon hauskaa ja hyödyllistä toimintaa, kuten SYYn aktiivipäivät, yhdistyksen synttärisitsit, keväiset vappujuhlinnat, fuksiviikon lukuisat esittäytymiset ja rastikilpailut, työpaikkatutustumiset, excursio Gdanskiin, Yhteiskuntatieteilijäpäivät Turussa ja jouluinen Piparilounge. Perinteeksi näyttää myös muodostuvan se, että SYY-Turun puheenjohtaja saa harjoittelupaikan kesken toimikauttaan. Kiitos mahtavan hallituksen ei se häirinnyt toimintaa, vaan tapahtumat ja tilaisuudet sujuivat mainiosti.

Vuosi on ollut erittäin antoisa ja olen oppinut paljon uutta. Hallituksessa on vallinnut koko vuoden vahva me-henki ja kokoustaminen, tapahtumien järjestäminen ja iltakoulut ovat ainakin itselleni olleet aina erittäin mukavia tilaisuuksia. Mielestäni SYY-Turun toiminnassa parasta on se, että pääsee tutustumaan uusin ihmisiin ja tulevaisuuden kollegoihin yli oppiaine-, tiedekunta- ja jopa yliopistorajojen. Kiitos SYY-Turun hallitustoiminnan olen jälleen ystävystynyt sellaisten mahtavien ihmisten kanssa, joita muuten en olisi välttämättä edes tavannut!

img_1825

Tuntuu siltä, kuin tammikuussa 2016 järjestetyistä Aktiivipäivistä olisi kulunut vasta pari kuukautta. Vuosi on kuitenkin lopussa, ja kuten opiskelijajärjestöissä toiminnan luonteeseen kuuluu, on aika antaa tilaa seuraajalle. Teen sen mielelläni, koska tiedän SYY-Turulla olevan ensi vuodelle hieno hallitus, jonka kokoonpanossa on historiallisen paljon edustajia Åbo Akademista. Tämä on mahtava asia, mielestäni yhteistyössä ja yhdessä tekemisessä on eniten voimaa. Kiitos vuoden 2016 hallitukselle, yhdessä on tehty hyvää työtä! Haluan kiittää myös Index yhteiskuntatieteet ja kasvatustieteet ry:n hallitusta onnistuneesta yhteistyöstä pitkin vuotta.

Vuonna 2017 aion siirtyä SYY-Turun tapahtumien ja tilaisuuksien aktiiviseksi kuluttajaksi ja jo ennakolta tiedän alkuvuonna tarjolla olevan mm. kiinnostavia työpaikkavierailuita. Haluan toivottaa Nadjalle ja koko vuoden 2017 hallitukselle onnea ja intoa tehtäviinsä, pitäkää SYY-flägi korkealla!

Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta toivottaen,

Juha Nurminen

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s